Kesähelteilläkin suomalaiset etsivät Googlesta kaikenlaista ja me Kuplilla selvitimme, mikä suomalaisia kiinnostaa. Katsoimme Googlen tilastoja viimeisen 30 päivän ajalta ja vertailimme erilaisia sanapareja, joita Suomessa haetaan.

Mansikka vai mustikka

Mansikat maistuvat selvästi näin kesällä! Mansikka on selkeästi mustikkaa haetumpi viimeisen 30 päivän aikana koko maassa. Ainostaan Keski-Pohjanmaa tekee hakuihin poikkeuksen ja siellä googlausprosentit menevät 59% mustikalle ja vain 41% mansikalle. Joko te siellä odottelette mustikoiden kypsymistä? Kuulimme myös huhua, että jossain kirjoitettiin mustikkavuodesta tulevan surkea, joten liittyykö googlausintoilu tähän?

Jäätelö vai suklaa

Suomi on selvästi jäätelökansaa. Nopeiten kasvavat haut liittyen itsetehtyyn jäätelöön, lisäksi selvästi kasvussa ovat sanat magnum-jäätelö ja amppari-jäätelö. Etelä-Karjalassa ja Satakunnassa näyttää kuitenkin myös suklaa kiinnostavan, mutta se nyt on täysin ymmärrettävää: meidänkin porukasta 1/5 oli selkeästi sitä mieltä, että suklaa on ympäri vuoden maistuvampaa kuin jäätelö.

Teltta vai mökki

Mökki on selvästi koko maassa haetumpi kuin teltta, mutta kyllä telttojakin etsitään. Erityisesti Tokmannin teltta ja 4 hengen teltta ovat nostaneet hakutuloksia. Mökille siis on päästävä, mutta kyllä telttailukin vaihtoehtona houkuttelee varmasti monia.

Aurinkolasit vai silmälasit

Aurinkolasit tietysti! Kesäkuu olikin mukavan aurinkoinen niin ei ihme, että aurinkolasit voisi sujauttaa päähän. Eri merkkisten aurinkolasien lisäksi hakutuloksissa näkyivät nousevan keltaiset aurinkolasit ja asenneaurinkolasit. Pohjanmaalla aurinkolaseja haettiin suhteessa eniten, kun taas Kainuussa aurinkolaseja haettiin vain hieman enemmän, kun silmälaseja.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että suomalaiset kääntyvät selvästi googlaamaan hyvin kesäisiä asioita, kuten mökkiä, aurinkolaseja ja jäätelöä näin kesäaikaan – ja mansikat maistuvat!

Mari Orpana


Mari Orpana

Mietitäänkö yhdessä yrityksellenne parhaat keinot markkinointiin?
mari.orpana@kupli.fi
+358 40 480 3882

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi: