Hakujen vuosi 2020 – Google Trendsin listaus on julkaistu
Google julkaisi viime viikolla perinteisen Hakujen vuosi -listauksen, johon kerätty kerätty haetuimpia termejä aihepiireittäin. Tiedot on kerätty tarkastelemalla termejä, joiden haut ovat kasvaneet eniten vuoteen 2019 verrattuna.
Alla eri aihepiireittäin viisi haetuinta hakutermiä vuodelta 2020.
Puheenaiheet
Kaksi selkeää aihealuetta nousee odotetusti ylitse muiden sekä puheenaiheiden että uutisten osalta, maailmaa hallinnut COVID-19 sekä Yhdysvaltain presidentinvaalit. Moni varmasti katsoi vaalien tulosseurantaa CNN-kanavalta, mistä syystä se on noussut puheenaiheissa neljänneksi.
- Koronavirus
- USA vaalit
- THL
- CNN
- Koronavirus oireet
Uutiset
- Koronavirus
- USA vaalit
- Trump vs Biden
- Uusimaa
- Trump Twitter
Miten
Koronavirus on hallinnut myös Miten-kysymyksiä, vaikka joukossa on myös muutama arkisempi kysymys.
- Miten koronavirus tarttuu
- Miten korona alkaa
- Miten laihtua
- Miten koronavilkku toimii
- Miten saada rahaa
Henkilöt
Henkilöiden osalta listalla näkyy vuonna 2020 menehtyneitä henkilöitä, mutta nähtävissä on myös Yhdysvaltojen presidentinvaalien sekä Vain elämää -ohjelman uuden tuotantokauden vaikutus.
- Janita Lukkarinen
- Kobe Bryant
- Ressu Redford
- Joe Biden
- Mariska
Viihde
Ajankohtaisten TV-ohjelmien lisäksi Viihde-listauksessa on mukana suuren suosion saanut mobiilipeli Among Us sekä neljä Oscar-palkintoa voittanut Parasite-elokuva.
- Big Brother
- Among Us
- Ex on the Beach Suomi
- Masked Singer
- Parasite
Reseptit
Koronan vuoksi luonnossa liikkuminen on lisääntynyt, mikä näkyy myös jossain määrin haetuimmissa resepteissä ja ruoissa.
- Perunasalaatti
- Kuusenkerkkäsiirappi
- Kuusenkerkkä
- Ruusukaali
- Suppilovahvero
Miksi
Google julkaisee Hakujen vuosi -listauksen ohessa myös videon vuoden tapahtumista. Videolla nousi esille, miten vuonna 2020 maailmalla Miksi-alkuiset kysymykset ovat hallinneet hakuja. Koska niitä ei Googlen tekemästä listauksesta Suomen osalta löytynyt, tässä vielä keräämämme lista vuoden 2020 suosituimmista Miksi-hauista.
- Miten ja miksi
- Miksi liputetaan
- Miksi tänään liputetaan
- Miksi koira nuolee
- Miksi nukumme
- Miksi vappua vietetään
- Miksi taivas on sininen
- Miksi merivesi on suolaista
- Miksi en laihdu
- Miksi koira tärisee
Hakujen vuosi -tilastot
Lisää haetuimpia termejä pääset tarkastelemaan Google Trends -sivustolta, josta näet myös tuon aiemmin mainitun Hakujen vuosi -videon. Voit myös selata muiden maiden hakuja tai matkustaa ajassa taaksepäin ja tarkastella vuosittaisia hakutilastoja. Ensimmäinen Hakujen vuosi -listaus löytyy Suomen osalta vuodelta 2008. Mikäli haluat perehtyä tarkemmin suomalaisten hakutrendeihin, keräsimme syksyllä tietoja suosituimmista hauista.
Sanna Pyylampi
Digital Marketing Coordinator
Sanna on Google-mainonnan ja verkkosivujen suunnittelija, joka innostuu tuloksen tekemisestä ja muutosten aikaansaamisesta.
sanna.pyylampi@kupli.fi
Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:

Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: