Henna innostuu elämyksellisestä ja tunnerikkaasta markkinoinnista

Energinen Henna Viertoma aloitti työt Kuplin projektipäällikkönä maaliskuussa 2021. Hän on stadilaistunut hyvinkääläinen, koulutukseltaan BBA, mutta MBA-tutkinto on jo työn alla. Pyysimme Hennaa kertomaan, miltä ensimmäiset viikot uudessa tiimissä ovat tuntuneet ja mitä hänen työhönsä kuuluu.

Henna, millaiset ovat olleet ensivaikutelmasi Kuplista ja asiakkaistamme?
– Koen olleeni hyvin onnekas kaikkien työpaikkojeni osalta. Olen tottunut tehokkaaseen tiimityöskentelyyn, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen, ja onneksi Kuplin tiimi on juuri tällainen. Arvostan suuresti sitä, että Kuplilla tuetaan vahvasti jokaisen työntekijän omaa oppimista sekä kehittymistä.

– Kuplin asiakkaissa kohtaa jatkuvasti erilaisia sekä eri kokoisia organisaatioita, sidosryhmiä ja asiantuntijoita. Asiakkaiden kautta työhöni tulee paljon vaihtelevuutta, jonka itse koen rikkautena.

Mitä työhösi kuuluu?
– Olen projektipäällikkö, ja koska tehtävä on meillä uusi, niin työnkuva vielä muovautuu ajan kuluessa. Tähän mennessä olen ottanut päävastuun tiettyjen asiakasprojektien ja jatkuvien asiakkuuksien koordinoinnista. Vastaan siis siitä, että projektit tulevat tehdyksi ajallaan ja niin kuin pitää. Lisäksi työnkuvassa on myyntiä sekä Kuplin yleisiä operatiivisia toimia.

Mikä on parasta asiakastyössä?
– Auttaminen, kehittäminen ja uuden oppiminen myös asiakkaan kautta. Asiakastyössä oikeanlainen kommunikaatio on keskeisessä roolissa. Koen, että asiakastyö sopii minulle!

Mikä markkinoinnissa ja sen mahdollisuuksissa saa sinut innostumaan?
– Kaikki uudet keinot ja tavat toteuttaa ja kehittää markkinointia innostavat. Itse innostun varsinkin tunteita herättävistä tai rajoja rikkovista toteutuksista. Voisi ehkä sanoa, että innostun elämyksellisestä ja tunnerikkaasta markkinoinnista.

Mitä puuhaat silloin, kun et ole töissä?
– Vapaa-ajan täytän yleensä erilaisilla omilla projekteilla, joihin houkuttelen usein mukaan ystäväni tai perheeni. Esimerkiksi tänään töiden jälkeen kirjoitan koostetta brändikokemuksen kehittämiseen liittyen ja huomisen vietän etänä järjestettävässä kukkakoulussa rakentaen boheemia kukkakimppua.

Henna on loistava vahvistus jo ennestään vahvaan tiimiimme, tervetuloa mukaan joukkoon!

Kupli on strateginen ja aikaansaava markkinointitoimisto Helsingissä. Teemme asiakasyrityksistämme houkuttelevia. Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä!

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: