Kasvua viides vuosi putkeen – tältä näytti Kuplin vuosi 2022

Kuplin vuosi 2022 on ollut vauhdikas, täynnä mielenkiintoisia ja erilaisia asiakastöitä sekä mukavia hetkiä meidän mahtavan tiimin kanssa. Iso kiitos kaikille Kuplin vuodessa mukana olleille ja innolla odotamme jo tulevaa vuotta 2023!

Kasvua ja kiinnostavia asiakastöitä sekä mukavia hetkiä tiimin kanssa

Kuplin liikevaihto tulee taas kasvamaan viime vuoteen verrattuna. Olemme päässeet tekemään yhteistyötä lukuisien yritysten ja organisaatioiden kanssa ja työstäneet muun muassa markkinoinnin strategioita, suunnitelmia, työntekijälähettilyystyöpajoja, lehtitaittoja, esitteitä, hakukoneoptimoinnin parantamista sekä tekemään runsaasti onnistuneita maksetun mainonnan kampanjoita niin sosiaalisessa mediassa kun Googlessakin.

Laaja-alainen markkinoinnin näkemys onkin Kuplin ehdoton vahvuus ja yhteistyö on parhaimmillaan, kun katsomme markkinointia kokonaisuutena ja pääsemme toimimaan yritysten ja organisaatioiden pitkäaikaisena kumppanina markkinoinnissa.

Ihanan tiimimme kanssa päivittäisten kohtaamisten lisäksi huippuhetkiä olivat kevään ja syksyn tiimipäivät. Keväällä kävimme Paints and Friendsissä maalaamassa hienot teokset ja syksyllä pakohuoneessa, josta pääsimme kiitos loistavan tiimityön, hyvissä ajoin pois ennen ajan loppumista. Jälkipuinnit käytiin molemmista toki ravintolassa hyvän ruuan merkeissä.

Kolme esimerkkiä vuoden asiakastöistä

Koska teemme hyvin monipuolisesti erilaisia töitä, nostan myös muutaman asiakkuuden esiin tältä vuodelta. Näiden lisäksi teemme hyvin erilaisia ratkaisuja ja toteutuksia ja jos tarvitsette apuja markkinoinnin kanssa niin olkaa ihmeessä yhteyksissä niin katsotaan teille paras ratkaisu.

Flamingo Spa – laaja-alainen kumppanuus käyntiin alkuvuodesta

Yhteistyömme Flamingo Span kanssa alkoi vuoden alussa, ja vuoden aikana olemme ehtineet työstämään markkinointia hyvän matkaa eteenpäin ja saavuttaneet erinomaisia tuloksia.

Lisäksi nyt loppuvuodesta olemme tehneet tiiviisti Day Spa:n uudistusprojektia, jossa koko Day Span konsepti muuttuu ja täysin uudistettu Day Spa aukeaa kevään aikana.

”On ollut upeaa seurata, miten sisältösuunnitelmat eri kanaviimme ovat toteutuneet hyvässä etukenossa, enää emme elä markkinointitekemisessä ad hokkien ja jatkuvan kiireen tunteen keskellä. Kaikki tulee tehtyä, kuten on suunniteltu, ja aikataulussa.

Kupli kuuntelee meitä ja käymme luontevaa, yhteistä sparrailua myös tulevaisuuden markkinointivisioista. Tämä on minulle tärkeää. Olen ollut todella tyytyväinen valintaani.” – Sanna Himberg, toimitusjohtaja, Flamingospa Oy

TFiF:n brändi-ilmeen uudistaminen

Alkuvuodesta työstimme Tekniska Föreningen i Finlandin (TFiF) laajaa ilmeuudistusta, jossa uudistettiin kaikki brändi-ilmeestä brändimateriaaleihin. Visuaalisen ilmeen suunnittelussa tärkeää olivat selkeys ja saavutettavuus ja ilme haluttiiin uudistaa kauttaaltaan raikkaaksi ja moderniksi kokonaisuudeksi.

”Yhteistyö Kuplin kanssa sujui osaavasti, mutkattomasti sekä rivakasti. Kysymyksiin vastattiin nopeasti ja asiantuntevasti. Vi är mycket nöjda med samarbetet!” – Annika Nylander, TFiF

ProMinent Finland – jatkuva kumppanuus jo vuodesta 2018

ProMinent Finland juhlisti 25-vuotisjuhlavuotta tänä vuonna ja erityisesti juhlavuoteen liittyen on koko vuoden ajan työstetty paljon erilaisia toimia, ja nämä huipentuivat marraskuussa pidettyihin 25-vuotisjuhliin. Pitkäaikainen kumppanuus tuottaa jatkuvasti erinomaisia tuloksia ja yhteistyö on hioutunut vuosien varrella saumattomaksi kokonaisuudeksi, jossa uusien ideoiden vienti käytäntöön on nopeaa.

Olen ollut tyytyväinen siihen, että hoidatte asiat täsmällisesti ja voin luottaa, että asiat hoituvat niin kuin on sovittu. Kiitos, hoidatte työnne todella hyvin, teidän kanssa on mukava työskennellä! – Anja Temmes, ProMinent Finland Oy

Iso kiitos vuodesta 2022!

Kiitos vielä kaikille ketkä olette olleet osa Kuplin vuotta 2022! Jatketaan hyvää yhteistyötä myös ensi vuonna!

Mari Orpana

Mari Orpana
mari.orpana@kupli.fi
+358 40 480 3882

Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: