Olemme tämän vuoden aikana työstäneet Attention Communicationin ja Kuplin yhteistyönä selvitystä suomalaisten pörssiyhtiöiden sijoittajaviestinnästä. Valitsimme selvitykseemme 20 suurta ja keskisuurta pörssiyritystä. Arvioimme selvityksessä sijoittajainformaation laatua etenkin piensijoittajien ja median näkökulmasta. Lisäksi arvioimme, kuinka hyvin pörssiyhtiöt hyödyntävät sosiaalisen median mahdollisuuksia sijoittajainformaation levittämiseen.

Yleiskuva kertoo yllättävän vaihtelevasta informaation laadusta sekä suurista eroista sosiaalisen median hyödyntämisessä. Laadukas informaatio on tärkeää sekä sijoittajille että yrityksille, jotka odottavat sijoittajien kiinnostuvan yhtiön osakkeista.

Kehittämisen kuusi askelta

Selvityksemme antaa eväitä sijoittajaviestinnän kehittämiseen sekä sijoittajien että yritysten eduksi. Kehittämisessä pääsee pitkälle kuudella askeleella.

1. Tähtää sijoittajan mieleen, älä lain asettamaan minimiin.
2. Katso ulkopuolisin silmin. Kysy itseltäsi, auttaako yrityksen tuottama informaatio oikeasti ymmärtämään.
3. Katso suuremmasta peilistä niin, että kuvasta näkyvät myös asiakkaat ja kilpailijat.
4. Linkitä uutiset isoon kuvaan. Kerro esimerkiksi, miten yksittäinen uutinen palvelee strategian toteutumista.
5. Perustele faktoilla. Faktat ovat perusta, jonka päällä sijoittajan luottamus lepää.
6. Ota sosiaalinen media täyskäyttöön. Sosiaalinen media on kustannustehokas tapa tavoittaa piensijoittajat ja media.

Lataa selvitys Sijoittajaviestintä.fi-sivustolta!