Kalenteri on kääntynyt vihdoin kesäkuun puolelle eli virallisesti eletään kesää, vaikka säät eivät vielä kovin kesäisiä olekaan! Mitä Kuplille kuuluu kesäkuussa 2022?

Kevät on edennyt vauhdikkaasti

Alkuvuosi on sujunut vauhdikkaasti uusien ja vanhojen asiakkaiden markkinoinnin parissa. Projekteina olemme toteuttaneet mm. markkinointistrategioita ja -suunnitelmia, lehden taittotöitä sekä visuaalisia ilmeitä ja kuvituksia. Jatkuville asiakkuuksille olemme tuttuun tapaan toteuttaneet mm. blogitekstejä, Google- ja some-mainontaa, uutiskirjeitä sekä sosiaalisen median julkaisuja.

Töitä olemme jatkaneet edelleen hybridimallilla, eli paljon tehdään etänä, mutta myös meidän ihana Mikonkadun toimisto on ollut hyvällä käyttöasteella sekä tiimin että asiakkaiden kesken!

Tiimipäivä vietettiin taiteilun merkeissä

Tiistaina 31.5.2022 vietettiin vihdoin koronan takia lykkäytyneitä pikkujouluja ja tiimipäivää! Kävimme maalausworkhopissa Paints&Friends-nimisessä paikassa Torkkelinkadulla Kalliossa, jossa loihdimme toinen toistaan hienompia maalauksia. Taiteilun jälkeen tepastelimme kohti Winoa, jossa nautimme erinomaiset ruuat. Suositus molemmille paikoille! Jos kiinnostaa miltä tiimipäivä näytti, käy kurkkaamassa @kuplifi-tililtä uusin Reels-video.

Kesällä lomaillaan lomittain

Heinäkuussa tyypillisesti meilläkin hiljenee kun valtaosa asiakkaistamme lomailee. Kuplilla on myös lomat painottuneet heinäkuulle, mutta kokonaan kiinni eivät ovet mene heinäkuuksikaan. Eli jos teillä ilmenee markkinoinnin tarpeita heinäkuussa, ole yhteydessä info@kupli.fi!

Suvi Asikainen

Suvi Asikainen
Asiakkuudet & myynti
suvi.asikainen@kupli.fi
+358 40 584 6080

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi: