Kuvituksilla raikkautta yritysilmeeseen

Kuvitukset auttavat yrityksen brändin tunnistettavuudessa ja helpottavat asiakkaita huomaamaan, minkä yrityksen viestinnästä on kyse. Samalla ne auttavat viestimään erilaisia tunteita. Kuvituksista puhuttaessa on hyvä muistaa, että valokuvakuvituksella ja kuvituksella tarkoitetaan kahta erilaista tapaa visualisoida tekstiä. Kuvitus on piirrettyä, kuvittajan tekemää sisältöä, kun taas valokuvallinen sisältö käsittää ainoastaan valokuvat.

Yhteen kuvitukseen on mahdollista sisällyttää huomattava määrä tietoa, jolloin kuvallinen viestintä nopeutuu ja muuttuu myös persoonalliseksi. Kuvitukset voivat sisältää esimerkiksi ikoneita, infograafeja tai laajempia kampanjakuvituksia.

Kuvituksilla omannäköinen visuaalinen ilme

Värien käyttö ja kuvitustyyli kertovat yrityksestä paljon. Tämän vuoksi ennen kuvitusten tilaamista kannattaakin miettiä, missä tarkoituksissa niitä käytetään. Kevyt ja värikäs kuvitustyyli voi sopia yritykselle, joka tahtoo antaa itsestään rennon ja lähestyttävän kuvan. Infograafinen tai todellisiin henkilöihin tai yrityksen toimialaan liittyvä kuvitus voi puolestaan sopia sellaiselle yritykselle, jolla myös muu viestintä on ryhdikästä ja tarkkaan harkittua.

Kuvitukset tarjoavat rajattoman maailman erilaisia kuva-aiheita. Siinä missä valokuva on vahva tapa kuvata yrityksen henkilöstöä tai toimitiloja, voi kuvituksella kertoa mielikuvituksellisempia tarinoita. Kuvitusten avulla vaikeat aiheet on helpompi viestiä kuvina ja vähentää esimerkiksi toistuvien kuvapankkikuvien käyttöä. Infograafiset kuvitukset puolestaan auttavat visualisoimaan faktatietoa, joka muuten voisi kadota tekstimassan joukkoon.

Missä kuvituksia tulee käyttää?

Yhtenäisiä kuvituksia voi ja kannattaa käyttää erilaisissa viestintäkanavissa, kuten sosiaalisessa mediassa, uutiskirjeissä, nettisivuilla tai esimerkiksi ulkomainonnassa. Pääasia on, että kuvitusten värit ja tyyli ovat mahdollisimman yhtenäiset, jotta yritysilmeesi säilyy tunnistettavana.

Kuvat muistetaan helpommin kuin teksti, minkä vuoksi kuvitukset ovat miellyttävä tapa saada asiakas palaamaan omille nettisivuille tai sosiaalisen median kanaviin. Sosiaalisessa mediassa kuvitustyyli voi olla vapaata ja parhaimmillaan tällaiset toistuvat, samanhenkiset kuvitukset jäävät katselijan mieleen. Esimerkiksi Instagramissa kuvat vilahtavat silmien ohitse nopeaa tahtia, jolloin mielenkiintoisen kuvan valinta on erityisen tärkeää.

Heräsikö sinulle kuvitusaiheisia kysymyksiä tai oletko harkinnut kuvitusten mukaanottoa yritysviestintääsi? Ota yhteyttä, niin mietitään, miten kuvituksia voisi hyödyntää teidän yrityksenne viestinnässä!

Aino Korpinen

Aino Korpinen
Graphic Designer
aino.korpinen@kupli.fi

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:

Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: