MARK Kasvuaamu Helsingissä 10.5.2019

Osallistuin MARK Suomen Markkinointiliitto ry:n järjestämään Kasvuaamu-tilaisuuteen Helsingin Tennispalatsissa perjantaiaamuna 10.5.2019. Tilaisuudessa kuultiin case-esimerkkejä Nesteeltä, Kämp Collectionilta sekä 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjasta. MARK järjestää kasvuaamuja useilla eri paikkakunnilla ympäri Suomea, joten kannattaa käydä vilkaisemassa tulevien tilaisuuksien ajankohtia ja sisältöjä.

Markkinoinnin mittaaminen

Ensimmäisen puheenvuoron teemana oli markkinoinnin mittaaminen, josta omia kokemuksiaan oli kertomassa Mika Hyötyläinen Nesteeltä. Aihe kuulosti jo ennakkoon mielenkiintoiselta, koska esittelyteksteissä oli maininta, että ”missään muussa, kun markkinoinnin mittaamisessa ei ole järkeä”. Tottahan se onkin. Jos markkinointitoimenpiteiden vaikutusta ei systemaattisesti seurata, ei välttämättä päästä ikinä perille siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitkä toimenpiteet voidaan unohtaa täysin kannattamattomina.

Hyötyläisen mukaan mittaamiseen täytyy olla selkeä visio. Mitä mitataan, miksi ja ennen kaikkea miten tuloksia hyödynnetään käytännön tekemisessä? Jos mittaamisesta saadut tulokset eivät aiheuta mitään toimenpiteitä, on markkinointia turhaa mitata.

Mitä siis tulisi mitata? Esimerkiksi Nesteellä on käytössä ROMI-mallinnus (return on marketing investment), jolla mitataan markkinointi-investointien euromääräistä tuottoa. Jos ROMI-mallinnus tuntuu liian haastavalta, on parempi aloittaa yksinkertaisemmista mittareista, jotka on asetettu omien tavoitteiden mukaisesti. Tärkeintä on pitää mielessä ajatus siitä, mitä tuloksista voidaan oppia ja mitä saatujen tulosten perusteella pitää markkinoinnissa muuttaa.

Asiakaskokemuksen kehittäminen

Kämp Collection Hotelsin liiketoimintajohtaja Krista Syväkari puhui asiakaskokemuksen systemaattisesta kehittämisestä osallistamalla henkilökunta mukaan. Kämp Collection Hotelsiin kuuluu erilaisia lifestyle-hotelleja, joilla on omat erottautumiskeinonsa. Hotelleissa on otettu huomioon, kuinka suuri vaikutus työntekijöillä on onnistuneen asiakaskokemuksen synnyssä. Strategia ja missio oli suunniteltu tukemaan asiakaskokemuksen muodostumista.

Tuloksellinen kampanja

100 syytä matkailla Suomessa -kampanjasta oli puhumassa Milja Henttonen Drama Queenistä. Vuoden Mainos 2018 -kilpailussa Paras tulos -kategorian voittaneen kampanjan tavoitteena oli ilmiöittää kotimaanmatkailua sekä nostaa esille matkailualan toimijoita ja kohteita. Kohteet kerättiin yhteisen kampanjasivuston alle, missä luettiin kampanjan aikana päivittäin lähes 12 000 kohdesivua. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tavoitettiin kampanjan aikana yli miljoona suomalaista.

 

Omalta osaltani sain tilaisuudesta ajatuksia etenkin markkinoinnin mittaamisen kehittämiseen. Viimeisen puheenvuoron myötä tiedän myös, millä sivustolla aion vierailla kesälomasuunnitelmia tehdessä.

 

Sanna Pyylampi
Project Coordinator
Sanna on Google-mainonnan ja verkkosivujen suunnittelija, joka innostuu tuloksen tekemisestä ja muutosten aikaansaamisesta.
sanna.pyylampi@kupli.fi

 

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: