Sanavalmis Milla täydentää Kuplin tiimiä vahvalla verkkosivu- ja brändiosaamisella

Tänään esittelyvuorossa on Kuplin uusin vahvistus, WordPress-osaaja Milla Koskivirta. Milla on koulutukseltaan markkinoinnin tradenomi, mutta kannukset hän on hankkinut tekstiilialalla luovasta suunnittelusta.

Milla on omien sanojensa mukaan ”luova taivaanrannanmaalari, mutta samaan aikaan myös analyyttinen pohdiskelija”. Varsin hyvä kombo markkinointialalla siis! Koko Kuplin tiimi on ollut vaikuttunut iloisesta ja sanavalmiista Joensuun vahvistuksesta.

Millaiset ovat olleet ensivaikutelmasi Kuplista ja asiakkaista?

– Kuplin työyhteisö on todella lämmin ja ihmiskeskeinen – niin työntekijöiden kuin asiakkaidenkin suhteen. Tämä on minusta todella viehättävä piirre ja olen tuntenut oloni todella tervetulleeksi. Asiakascaset on monipuolisia ja -alaisia, ja tämä tuo työhön mukavaa ja tarpeellista vaihtelua.

Mitä työnkuvaasi kuuluu?

Työnkuvaani kuuluu kaikki mikä liittyy WordPressiin eli sivustojen ja verkkokauppojen rakentamiseen. Olen aikaisemmin toiminut visuaalisen suunnittelijan saappaissa, ja pääsen Kuplilla hyödyntämään myös tätä osaamista brändityöpajojen suhteen. Sivustojen lisäksi pidän huolta Google-mainonnan kampanjoista ja raportoinnista. 

Mikä markkinoinnissa ja sen mahdollisuuksissa saa sinut innostumaan?

Parasta asiakastyössä on se, kun pääsee kehittämään asiakkaan ja loppuasiakkaan tarpeita palvelevia ratkaisuja. Ratkaisuja, jotka toimivat ja näyttävät hyvältä. Markkinoinnissa ja sen mahdollisuuksissa minut saa innostumaan asiakkaidemme auttaminen eteenpäin ja puskeminen parempiin lopputuloksiin.

Mitä puuhaat vapaa-ajalla?

– Vapaa-ajalla minut löytää todennäköisimmin koiran kanssa lenkkeilemästä ja puuhaamasta. Rakastan viettää aikaa metsässä ja meren äärellä. Myös erilaiset kulttuurisetit vetävät puoleensa, kuten musiikki, kirjallisuus ja maalaaminen.

Kuplilaiset toivottavat Millan tervetulleeksi tiimiin! 

Kupli on strateginen ja aikaansaava markkinointitoimisto Helsingissä. Teemme asiakasyrityksistämme houkuttelevia. Tutustu palveluihimme ja ota yhteyttä!

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: