Mitä on hakukonemainonta ja mitä hyötyä siitä on yritykselle?

Asiakkaan ostopolku kohti ostopäätöstä muodostuu niistä askeleista, joita asiakas ottaa ennen tuotteen tai palvelun ostamista. Verkossa tehtävistä ostoprosesseista suuri osa alkaa käyttämällä hakukonetta.

Hakukoneessa tulossivulle nousee orgaanisten hakutuloksien lisäksi myös annettuun hakusanaan liittyviä mainoksia. Hakukonemainonnan avulla yrityksen palvelut ja tuotteet saadaan siis näkyviin silloin juuri silloin, kun potentiaalinen asiakas tekee toimialaan liittyviä hakuja.

Mainoksen klikkaus johtaa yrityksen verkkosivulle. Verkkosivustolla vierailun tavoitteena on tyypillisesti verkko-ostoksen tekeminen tai hankintaa varten tehtävä yhteydenotto yritykseen.

Hakukonemainokset Googlessa

Hakukonemainoksia näkyy Googlen hakutulossivuilla yleensä kolmesta neljään sekä sivun ylä- että alaosissa. Parhaina mainospaikkoina pidetään kolmea ensimmäistä paikkaa, jotka sijaitsevat ensimmäisen tulossivun yläreunassa, jo ennen orgaanisia hakutuloksia. Mainossijoituksiin voidaan vaikuttaa ennen kaikkea sisällöillä ja huutokauppatarjouksilla.

Mainossijoituksiin vaikuttaminen

Mainoksen ja sen laskeutumissivun tulee vastata sisällöllisesti Googlessa tehtyä hakua, jotta mainos tulee hakutuloksien yhteydessä näkyviin. Tähän vaikutetaan muun muassa avainsanavalinnoilla.

Huutokauppatarjoukset asetetaan sen mukaan, kuinka paljon mainostaja on valmis maksamaan yhdestä mainoksen klikkauksesta. Huutokaupankäynnin voi antaa myös tekoälyn käsiin, jolloin tarjouksia ei tarvitse manuaalisesti seurata ja päivitellä pysyäkseen mukana kilpailussa.

Kuinka paljon mainostaminen Googlessa maksaa?

Googlessa tehtävää hakukonemainontaa hallinnoidaan Google Ads -työkalulla, jonka käyttö on maksutonta. Kun mainokset halutaan näkyville, tulee järjestelmään asettaa maksutiedot ja määritellä maksimipäiväbudjetti, jonka yli mainosrahaa ei kuluteta.

Hakukonemainonta toimii huutokauppaperiaatteella. Mainostaja määrittää enimmäissumman, jonka on valmis maksamaan yhdestä mainoksen klikkauksesta.  Jos esimerkiksi päiväbudjetiksi asetetaan 10 euroa ja hintatarjous avainsanalle 0,10 euroa, riittää budjetti päivässä sataan klikkaukseen. Paljon kilpailluilla avainsanoilla klikkihinnat ovat luonnollisesti korkeammat, eli mikäli haluaa mainoksen näkyvän parhailla mainospaikoilla, tulee mainoksen olla osuva ja hyödyllinen tehdyn haun kannalta sekä avainsanojen ja niiden hintatarjouksien kohdillaan.

Googlen hakukonemainonta on siis hyvinkin kustannustehokas markkinointikeino, kun enimmäiskulutuksen voi päättää itse ja vain tuloksista maksetaan!

Tutustu lisää aiheeseen seuraavissa kirjoituksissa: Ulota Google-mainonta kattamaan koko ostopolku, Laita verkkosivut tuomaan teille myyntiä ja lataa Google-opas.

Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: