Onko verkkosivustonne aidosti asiakaslähtöinen?

Sivuston suunnittelun lähtökohtana tulisi aina olla kohderyhmien huomiointi, jotta oikeat henkilöt päätyvät sivustolle, kiinnostuvat lukemastaan ja jatkavat tekemään haluttuja toimenpiteitä.

Asiakaslähtöiset sivut on toteutettu niin, että ne puhuttelevat ja palvelevat kokonaisuudessaan asiakkaan tarpeita. Käymme tässä kirjoituksessa läpi, mitä sivuston suunnittelussa tulisi käytännössä ottaa huomioon, jotta sivusto on aidosti asiakaslähtöinen.

Asiakaslähtöisillä sivuilla kohderyhmät on huomioitu

Millaisia kohderyhmiä yritykselläsi on? Keitä yrität tavoittaa? Toisinaan tähän kuulee vastauksena ”kaikki”, mikä harvemmin johtaa onnistuneeseen markkinointiin. Aika harvoin yrityksen asiakkaita kuitenkaan ovat kaikenikäiset henkilöt tai kaikenkokoiset yritykset mistä päin maailmaa tahansa. Jos yrityksesi ei ole vielä määrittänyt kohderyhmiä, tutustu kirjoitukseemme aiheesta.

Kun kohderyhmät on määritelty, voidaan niistä johtaa vielä tarkemmat ostajapersoonat eli arkkityypit ostavista asiakkaista. Ostajapersoonien käyttäytymistapojen ja tarpeiden määrittely auttaa puolestaan sivuston rakenteen, tarvittavien sisältöjen ja tekstien muotoilussa.

Sivuston löydettävyys hakukoneissa

Hakukoneet ovat tiedonhankinnassa avainasemassa, kun ihmiset etsivät tietoa tuotteista tai palveluista. Jotta oikeat kohderyhmät päätyisivät sivustolle, tulisi sen olla ensisijaisesti löydettävissä. Hakukoneoptimoinnilla voidaan vaikuttaa siihen, miten hyvin sivusto sijoittuu hakutuloksissa. Olemme kirjoittaneet aikaisemmin siitä, millaisia asioita hakukoneoptimoinnissa tulee huomioida etenkin sivustouudistuksen yhteydessä.

Googlesta etsiessä useimmat käyttäjät odottavat löytävänsä tarvitsemansa tiedon nopeasti eivätkä jaksa selata tuloksia ensimmäistä sivua pidemmälle. Esimerkiksi tämän selvityksen mukaan ensimmäiseksi sijoittuvan hakutuloksen keskimääräinen klikkausprosentti on 31,7 % ja kolme ensimmäistä tulosta saa peräti 75,1 % klikkauksista. Saman tutkimuksen mukaan vain 0,78 % haun tehneistä klikkaa hakutuloksia, jotka löytyvät sivulta 2. Käytännössä tulisi siis aina pyrkiä näkymään ensimmäisten hakutulosten joukossa.

Sisältöjen suunnittelu

Sisältöjen tulisi olla asiakkaan tarpeiden pohjalta mietittyjä. Millaisia asioita potentiaaliset asiakkaat tarvitsevat, mistä he ovat kiinnostuneita ja mikä edesauttaisi ostopäätöksen syntymisessä? Sisältöjen tyyli ja kirjoitusasu on hyvä miettiä myös kohderyhmien kannalta. Kun puhut samaa kieltä kuin asiakkaasi, varmistat myös paremman hakukonelöydettävyyden. Tästä syystä avainsana-analyysin tekeminen ennen sisältöjen tuottamista on tärkeää.

Kilpailijoista erottuminen

Sisältöjä suunnitellessa yrityksesi tulisi vakuuttaa asiakas siitä, että palveluitasi tai tuotteitasi kannattaa harkita. Esimerkiksi B2B-yrityksillä oman osaamisen sanoittaminen ja esille tuominen voivat vahvistaa luottamusta ja saavat erottumaan kilpailijoista. Siksi palveluiden esittelyiden lisäksi erilaiset asiakastarinat voivat vahvistaa ostopäätöksen syntymisessä.

Sivuston rakenne palvelee käyttäjää

Asiakaslähtöiset verkkosivut ovat sisältöjen puolesta kattavat ja kohderyhmiä puhuttelevat. Tämän lisäksi ne ovat myös helppokäyttöiset. Verkkosivuston suunnittelussa tulisi kiinnittää huomiota navigaation selkeyteen ja käytettävyyteen. Mieti, millaisia tarpeita kävijällä todennäköisesti on sivustolla liikkuessa ja miten nämä tarpeet on otettu huomioon.

Suurin osa kävijöistä päätyy ensimmäisenä sivuston etusivulle, josta joko jatketaan eteenpäin tai lähdetään etsimään tietoa muilta sivustoilta. Siksi etusivun tulisi olla sisällöiltään ja visuaalisuudeltaan selkeä sekä informatiivinen.

Omalle sivustolleen ja sen puutteille tulee helposti sokeaksi, koska navigaatioon ja sisältöihin on jo ehtinyt tottua. Siksi olisikin hyvä tarkastella sivuja ulkopuolisen silmin tai pyytää suoraan asiantuntijalta apua. Aidosti asiakaslähtöinen sivusto palvelee kohderyhmiä antamalla selkeästi ja riittävästi tietoa, vakuuttamalla asiakkaan ostopäätöksen tekemisestä ja ohjaamalla asiakasta toimintaan.

Me Kuplilla rakennamme asiakaslähtöisiä verkkosivuja. Ota yhteyttä!

Sanna Pyylampi
Digital Marketing Coordinator
Sanna on Google-mainonnan ja verkkosivujen suunnittelija, joka innostuu tuloksen tekemisestä ja muutosten aikaansaamisesta.
sanna.pyylampi@kupli.fi

 

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


 

Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: