Pidetään yhtä!

Mietimme pitkään mikä olisi 2010-luvun paras mainos. Päädyimme lopulta tähän vaikuttavaan Elisan pidetään yhtä -hankkeen mainokseen. Se on puhutteleva ja tärkeä mainos meille kaikille.

Pidetään yhteyttä

Mainos kertoo vanhempien ja lasten yhteydenpidosta ja sen tärkeydestä. Isän ja teini-ikäisen pojan välinen suhde ei ole kovin läheinen, sillä nuori miehenalku viihtyy mieluummin muualla kuin kotona. Niin kuin moni muukin nuori, viettää hän aikaansa kavereiden seurassa ja jättää vanhempansa helposti vähemmälle huomiolle. Välit erkaantuvat ja yhteydenpito vähenee.  Kommunikaatio saattaa tuntua vähäiseltä ja välinpitämättömältä, eikä oikeita sanoja tunnu löytyvän.

Mainoksessa isä haluaisi istuutua poikansa kanssa yhdessä aamiaiselle, lähteä yhdessä tapahtumiin ja kalaretkelle, mutta nuori mies kieltäytyy kaikista yhteisistä tekemisistä.

Elämä koettelee kuitenkin nuorta miestä ja vastoinkäymisten jälkeen hän lopulta näyttää todelliset tunteensa. Vanhemman läsnäolon tärkeys korostuu, kun nuori tarvitsee tukea. Läheisen tuki merkitsee loppujen lopuksi nuorelle kuitenkin paljon.

Pidetään yhtä

Mainos herättää katsojassa helposti voimakkaita tunteita ja koskettaa varmasti monen sydäntä. Kaikki tarvitsevat joskus tukea, ystävyyttä ja lähimmäisen rakkautta. Se, että voi näyttää tunteensa jollekulle, tulla kuulluksi ja saada tukea, on tärkeää.

Anna siis näin joulun alla aikaa heille, joista välität. Anna aikaa itsellesi ja ystäville, perheelle, kaverille ja lemmikille. Tärkeintä on, että pidämme yhtä. Välitämme.

Kupli valitsi tämän mainoksen 2010-luvun parhaaksi mainokseksi sen merkityksellisen sanoman vuoksi. Näin itsenäisyyspäivänä halusimme nostaa elämän tärkeyden ja välittämisen voiman esille. Tämä mainos on erinomainen viestin välittäjä. Tärkeän asian esiin nostaja.

Mainoksen ytimenä toimii hienosti merkittävä tarina, johon katsoja uppoutuu ja samaistuu. Tunteita herättelevä tapahtumien kulku ja taustalla soiva musiikki luovat katsojalle vahvan kokemuksen ja merkityksellisyyden tunteen. Toivottavasti sinäkin pidit tästä mainoksesta.

Tiesithän tämän?

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden teemana on Yhdessä. Juhlavuoteemme mahtuu lukemattomia erilaisia tapahtumia, yhdessä tekemisen riemua ja uusia kokemuksia. Me luomme yhdessä tulevaisuuden, huomisen ja tämän hetken. Elä nyt, juhli ja iloitse. 

 

Kymmenen vertaansa vailla olevaa kertomusta markkinoinnin historiasta löydät kootusti yhdeltä sivulta: Suomalaisen mainonnan 100-vuotias historia.

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: