Sisällöntuottajan käsikirja – työväline sisältöstrategian jalkauttamiseen

Sisältöstrategia on kriittinen väline tuloksellisen sisällöntuotannon kannalta, mutta vähintään yhtä tärkeää on sen jalkautus, sillä vasta onnistuneen jalkautuksen avulla päästään tekemään tuloksellista sisältömarkkinointia.

Sisältöstrategian jalkautus ei ole aivan yksinkertainen tehtävä, sillä strategia on saatava ensin viestittyä kaikille sisällöntuotantoa tekeville ja nämä ohjenuorat on myös saatava käytäntöön. Tämän on tapahduttava kuitenkin peittämättä täysin jokaisen sisällöntuottajan persoonaa, sillä persoona antaa usein kiinnostavan ripauksen sisältöihin.

Suosittelemmekin, että sisältöstrategian jalkautusta varten kannattaa ottaa käyttöön Sisällöntuottajan käsikirja. Erityisesti, jos sisällöntuottajia on useita, saadaan sen avulla luotua suuntaviivat uusiin sisältöihin niin, että ne noudattelevat strategiaa.

Sisällöntuottajan käsikirja ohjaa sisällöntuotannossa

Sisällöntuottajan käsikirja on ohjekirja, jossa käydään läpi kaikki sisältöstrategian keskeiset elementit käytännön näkökulmasta. Näin sisällöntuottajat pystyvät luomaan strategian mukaista, tavoitteellista ja kohderyhmää kiinnostavaa sisältöä markkinoinnin kanaviin.

Sisältö riippuu lopulta paljon sisältöstrategiasta ja sen laajuudesta, mutta ainakin nämä asiat olisi hyvä avata ja selkeyttää Sisällöntuottajan käsikirjassa:

  • Mitä asioita on mietittävä jokaista sisältöä kirjoittaessa?
    • Sisällön tavoitteet
    • Teemat
    • Kohderyhmä
    • Lukijan ostopolun vaiheen huomiointi
    • Vinkit hakukoneoptimointiin
  • CTA:n (call-to-action) käyttö
  • Tone-of-voice eli ääni, jolla viestitään
  • Kuvien käyttöön brändi-ilmeen mukaisesti

Ei kuitenkaan riitä, että pelkästään näistä on kerrottu käsikirjassa, vaan suosittelemme laittamaan mukaan myös mahdollisimman paljon esimerkkejä. Esimerkit usein havainnollistavat asiaa paljon paremmin kuin pelkästään selostus siitä, mitä pitäisi tehdä. Esimerkkejä kannattaa olla monenlaisia, positiivisia eli ”tee näin” -esimerkkejä ja negaation kautta tulevia eli ”älä ainakaan tee näin” -esimerkkejä, sillä toisinaan negatiiviset esimerkit voivat havainnollistaa ja avata asiaa paremmin, kun positiiviset esimerkit.

Älä siis unohda sisältöstrategian jalkautusta, sillä se on vähintään yhtä tärkeää kuin itse sisältöstrategian luominen. Tätä varten kannattaakin ottaa käyttöön apuvälineitä ja Sisällöntuottajan käsikirja on yksi, jota suosittelemme lämpimästi!

Jos teidän resurssinne eivät riitä, me Kuplilla luomme teidän organisaatiollenne oman Sisällöntuottajan käsikirjan. Ota yhteyttä!

Mari Orpana

Mari Orpana
mari.orpana@kupli.fi
+358 40 480 3882

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: