Facebook-markkinointi auttaa tavoittamaan kohdeyleisön

Facebook on 2,8 miljoonalla suomalaisella käyttäjällä yksi parhaista sosiaalisen median kanavista nykyisten ja uusien asiakkaiden tavoittamiseen. Facebook-markkinointi on tehokasta: Facebookin kohdennustyökalut ovat hyvät ja mainonnan saa kohdennettua oikealle yleisölle helposti. Facebookissa voidaan kohdentaa iän, sukupuolen, kiinnostuksen kohteiden ja jopa työpaikan tai tittelin perusteella.

Kaikki lähtee siitä, että yrityksellä on Facebookissa yrityssivu, jolla julkaistaan mielenkiintoista sisältöä riittävän usein. Hyvä tahti on 2–4 kertaa viikossa. Sisällön on hyvä olla monipuolista ja potentiaalisille asiakkaille lisäarvoa tuottavaa, ei pelkästään yrityksen omien tuotteiden mainoksia. Mieti siis, mitä kohdeyleisösi haluaa nähdä ja kuulla ja aloita suunnittelu sen mukaisesti.

Hyvää sisältöä ja Facebook-markkinointia

Lisänä viikoittaiseen, suunnitelmalliseen julkaisemiseen kannattaa ottaa Facebook-julkaisujen mainostus, koska orgaanisesti julkaisut eivät luultavasti tavoita tarpeeksi isoja kohdeyleisöjä. Esimerkiksi jos Facebook-sivuilla julkaistaan nettisivuille kirjoitettu kiinnostava blogiteksti, voidaan sen näkyvyyttä lisätä pulittamalla Facebookille euroja.

Lisäksi Facebookiin voidaan tehdä mainoksia ilman, että ne ovat Facebook-sivuilla näkyviä julkaisuja. Nämä mainokset näkyvät sellaisten henkilöiden syötteessä ja sivupalkissa, joille ne on kohdennettu. Mainoksilla voidaan ohjata kohderyhmää yrityksen nettisivuille, verkkokauppaan tai Facebook-sivuille.

Facebook-markkinointi voi tavoittaa niitä yleisöjä, jotka ovat kiinnostuneet yrityksesi toimialasta tai tuotteesta, mutta eivät vielä tiedä yrityksestäsi. Vaihtoehtoisesti voit lähestyä jo lämpimiä liidejä kohdentamalla mainoksen esimerkiksi kotisivuillasi vierailleille käyttäjille uudelleenmarkkinointikampanjan avulla tai vaikkapa vastikään lähettämäsi markkinointikirjeen vastaanottajille. Toki voit tarvittaessa mainostaa sivusi nykyisille tykkääjille.

Facebook-kilpailut ovat erittäin toimivia silloin, kun halutaan lisää seuraajia Facebook-sivuille. Hyvin suunniteltu kilpailu saa yleensä hyvän orgaanisen näkyvyyden, mutta pienellä rahallisella panostuksella sen voi nostaa aivan uusiin sfääreihin.

Ei yksi Facebook-mainos kesää tee

Jos olet joskus tehnyt muutaman euron tai kympin kampanjan, eikä se tuonut toivomaasi tulosta, ei Facebook-mainontaa kannata kuitenkaan unohtaa kokonaan. Mainonta on suunniteltava pidemmällä aikajänteellä, samoin kuin ei-mainostettavat julkaisutkin. Mieti eri ajanjaksoille teemat, joita haluat nostaa, määrittele kohdeyleisöt (kaikkia mainoksia ei kannata kohdistaa samoille käyttäjille) ja budjetti. Mainoksia voi ajastaa, aivan kuten julkaisujakin, joten voit tehdä niitä useamman varastoon kerralla.
Pitkäjänteinen ja hyvin suunniteltu mainonta tuo varmasti tulosta myös sosiaalisessa mediassa. Aiempien kampanjoiden raporttien seuranta auttaa tulevien mainosten suunnittelussa.

Kupli tarjoaa mm. seuraavia palveluita Facebookiin liittyen:

• Facebook-yrityssivun sekä Business Managerin luominen
• Facebook-julkaisujen sponsorointi kohdennetulle yleisölle
• Erillisten Facebook-mainosten tekeminen
• Facebook-kilpailujen suunnittelu ja toteutus
• Facebook-mainosten toimivuuden raportointi ja analyysi

Lue muista sosiaalisen median palveluistamme ja ota yhteyttä, niin neuvotellaan juuri teille sopiva paketti!

 

Tiia Moilanen
Digital Marketing Trainee
tiia.moilanen@kupli.fi

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: