Tee markkinointisuunnitelma valmiiksi syksyksi

Moni on jo kirmannut kesälaitumille, mutta osa meistä touhuilee töiden parissa vielä näinä heinäkuisina päivinäkin. Kesä on mielestäni parasta aikaa suunnittelulle, sillä ainakin itseäni valo ja kesäpäivät inspiroivat miettimään tulevaa. Markkinointisuunnitelma kannattaakin laittaa nyt kesällä kuntoon, niin syksyllä lomien jälkeen kaikki on valmiina.

Kliseistä, mutta totta – hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja se tekeminenkin hoituu kesällä

Vaikka kuinka kliseistä onkin, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja sen vuoksi kesä on parasta aikaa suunnitelmien tekemiseen ja suunnitelmat saa myös tässä kesän aikana toteutettua melko pitkälle – oikeastaan julkaise-nappia vaille valmiiksi ja osassa tapauksia jopa ajastettua valmiiksi syksylle. Kun nyt olet suunnitellut markkinoinnin ja tehnyt ainakin osan valmiiksi, syksyn kiireessä voit iloita, että kesällä tuli tehtyä jo ainakin puolet työstä.

Markkinointisuunnitelma pohjana markkinoinnin tekemiselle

Markkinointisuunnitelma kehittyy kaiken aikaa, mutta kun sen on kerran tehnyt ja polkaissut käyntiin, sen päivittäminen on helpompaa kuin aina aloittaa miettiminen alusta. Aloita tekemällä suunnitelma, joka on markkinointistrategian mukainen ja mieti vielä kertaalleen tavoitteet, kohderyhmät ja mielikuvat, joita halutaan herättää ja millä tekemistä mitataan.

Olet varmasti tehnyt jo aiemmin joitain toimenpiteitä, joten on myös hyvä analysoida niitä ja miettiä mitkä toimet ovat tuottaneet tulosta. Älä kuitenkaan jämähdä liikaa vanhaan vaan kokeile rohkeasti myös uutta.

Tämän jälkeen voit siirtyä markkinointisuunnitelman pariin, miettiä ovatko kanavat edelleen relevantteja, pitäisikö ottaa jokin uusi kanava käyttöön tai mahdollisesti lopettaa joku olemassa oleva. Mitä toimenpiteitä kanavissa tehdään ja minkä tyyppistä sisältöä sinne tuotetaan. Lisäksi, jos et itse ole vastuussa kaikesta markkinoinnin tekemisestä, muista nimetä vastuuhenkilö tehtävään. Näin ne eivät jää, kun ”jonkun” piti hoitaa.

Sisältösuunnitelma markkinointisuunnitelman konkretisoijana

Markkinointisuunnitelma linjaa tavoitteet ja toimenpiteet, ja tämän jälkeen tehty sisältösuunnitelma tuo markkinointisuunnitelman konkretiaan ja määrittää minkälaisia sisältöjä eri kanaviin tuotetaan. Sisältösuunnitelmaan on määritelty jokainen toiminta ja julkaisu, ja kun hyvä suunnitelma on laadittu, tarvitsee enää suunniteltu sisältö tuottaa kanaviin. Nyt kesällä kannattaa luoda myös aikaa kestäviä sisältöjä valmiiksi ja ne saa sitten syksyn tullen nopeasti käyttöön.

Markkinointisuunnitelmasta mahdollisimman helppokäyttöinen

Ota markkinointisuunnitelma työkaluksi, joka helpottaa arkea, eli tee siitä mahdollisimman helposti käytettävä ja konkreettinen. Toiset pitävät kalenterimuotoisesta suunnitelmasta, toiselle taas kirjoitettu teksti on parempi. Muodolla ei ole väliä, kunhan se on sinulle paras ja helppokäyttöisin. Ihanaa heinäkuuta!

Meillä Kuplilla lomia vietetään lomittain, joten hommat hoituvat kesällä tuttuun reippaaseen tapaan. Jos voimme olla teille avuksi markkinoinnin suunnittelemisessa tai toteuttamisessa, ole ihmeessä yhteyksissä!

 


Mari Orpana

Mietitäänkö yhdessä yrityksellenne parhaat keinot markkinointiin?
mari.orpana@kupli.fi
+358 40 480 3882


Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:

 

By |2018-07-05T08:56:22+00:0005.07.2018|Yleinen|

Kommentoi