Uudelleenmarkkinointi Google Display -verkostossa

Uudelleenmarkkinointi eli remarketing tai retargeting on kohdennettua mainontaa henkilöille, jotka ovat käyneet sivustollasi tai käyttäneet mobiilisovellustasi. Harva kuluttaja tekee ostopäätöstä yhden sivuvierailun perusteella, mistä syystä kiinnostuksen herättely ja sivustolle palaamiseen kannustaminen on tärkeää. Uudelleenmarkkinointi on tehokas tapa kannustaa ostopäätöksen tekoon esimerkiksi tilanteissa, joissa asiakas on lisännyt tuotteita ostoskoriin, mutta jättänyt tilauksen tekemisen kesken.

Uudelleenmarkkinoinnin edut ja mainontakanavat

Uudelleenmarkkinoinnissa suosittuja mainontatapoja ovat Facebook-mainonta sekä display- eli bannerimainokset esimerkiksi Googlen Display -verkostoon kuuluvilla sivustoilla, YouTube-videoissa sekä mobiilisovelluksissa. Mainokset display-verkostoon tehdään Google Adsin kautta.

Uudelleenmarkkinoinnin etuja ovat tarkka kohdennusmahdollisuus sekä visuaaliset mainokset. Display-mainokset voidaan kohdentaa tarkasti tietyillä sivuilla käyneille tai esimerkiksi istunnon keston mukaan. Mainokset voivat olla kuva- tai videomainoksia, Gmail-mainoksia tai responsiivisia mainoksia, jolloin Google optimoi mainokset käyttäjille syötettyjen kuva- ja tekstimateriaalien perusteella.

Olet saattanut törmätä tilanteisiin, joissa olet käynyt selailemassa verkkokaupassa tuotetta ja hetken päästä sinulle on näytetty mainoksia samaisesta tuotteesta ollessasi toisella sivustolla. Dynaamisen uudelleenmarkkinoinnin avulla mainoksia on mahdollista näyttää yksittäisistä tuotteista, joita kävijä on katsellut sivustolla käydessään.

Uudelleenmarkkinoinnin aloittaminen

Uudelleenmarkkinoinnin aloittamiseksi sivustolla tulee olla asennettuna uudelleenmarkkinointitagi tai vaihtoehtoisesti Google Analyticsin seurantakoodi sekä Analyticsin asetuksista uudelleenmarkkinointi käytössä. Lisätietoa uudelleenmarkkinoinnin asentamisesta löytyy Googlen ohjeista. Mainoskampanjoita varten tehdään omat uudelleenmarkkinointi-yleisöluettelot.

Ota yhteyttä, mikäli tarvitset apua uudelleenmarkkinoinnin tekemiseen Google Display -verkostossa.

 

Sanna Pyylampi
Project Coordinator
Sanna on Google-mainonnan ja verkkosivujen suunnittelija, joka innostuu tuloksen tekemisestä ja muutosten aikaansaamisesta.
sanna.pyylampi@kupli.fi

 

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: