Verkkosivut – tarvitaanko niitä?

Verkkosivut ovat yksi digitaalisen markkinoinnin tärkeimmistä kanavista ja niille on edelleen oma paikkansa yrityksen markkinoinnissa ja viestinnässä. Seuraavassa muutamia syitä miksi näemme, että yritykset tarvitsevat verkkosivuja edelleen, ja yhdistettynä muihin kanaviin, kuten sosiaalisen mediaan, alkaa jo peruspaketti markkinoinnin tekemiselle olla valmiina.

Riittääkö some?

Some harvemmin yksin riittää, tai mieluummin sanoisin, että molemmat tukevat toisiaan eikä kumpaakaan saa unohtaa. On tietysti myös olemassa yrityksiä, jotka pärjäävät pelkällä some-tekemisellä. Somessa kuitenkin tieto on usein hajallaan ja nopeasti päivittyvää, kun taas verkkosivuilla kävijät osaavat etsiä itseään kiinnostavaa tietoa strukturoidun rakenteen avulla esimerkiksi palvelut ja yhteystiedot -sivuilta tai blogista. Kannustammekin huolehtimaan molemmista markkinoinnin kanavista.

Tuo esiin asioita, joita itse haluat

Verkkosivut ovat omassa hallinnassasi ja ne ovat juuri sellaiset, kun sinä itse haluat. Niin sisällöllisesti, kun ulkonäöllisestikin. Pystyt tuomaan esiin yrityksesi ominaisuuksia ja piirteitä haluamallasi tavalla – ja erottumaan kilpailijoistasi. Verkkosivuille kannattaa myös asettaa tavoite, on se sitten myynnin lisääminen tai sähköpostilistalle rekisteröityminen, ja miettiä ja kehittää sivustoa tavoitteiden kautta.

Asiakaspalvelu

Verkkosivut ovat myös väylä asiakaspalvelulle. Lähtökohtaisesti ainakin perustietojen pitäisi löytyä helposti ja olla ajan tasalla. Lisäksi muuttuvat sisällöt, kuten päivittyvä blogi, kertoo aktiivisuudesta ja sisällöillä pystyt auttamaan asiakkaasi alkuun, niin hänen ei tarvitse kysyä sinulta perustietoja, vaan löytää ne ennen yhteydenottoa itsekin. Verkkosivuille saa myös liitettyä helposti sisältöjen lisäksi myös muita asiakaspalvelun elementtejä, kuten chatin.

Löydy Googlesta

Jos yrität etsiä jotain, minne menet ensimmäisenä? Yleensä Googleen. Haet tietoa osuvilla hakusanoilla, olitpa etsimässä uutta yhteistyökumppania ja kotikulmilla olevan kaupan aukioloaikoja. Huolella hakukoneoptimoidut sivut helpottavat sitä, että yrityksesi löydetään relevanteilla hakusanoilla ja erityisesti, että potentiaaliset asiakkaasi löytävät sinut ja sivusi.

Voidaan todeta, että verkkosivut ovat edelleen tärkeä digitaalisen markkinoinnin kanava monestakin syystä; pystyt hallitsemaan sisältöjä itse, palvelemaan asiakkaitasi sekä sinut löydetään. Lue ensi viikolla #PuheKuplilla-blogista mistä on hyvät verkkosivut tehty.

Me Kuplilla teemme WordPress-verkkosivuja jokaisen yrityksen yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi tarjoamme markkinointistrategioiden suunnittelua, sisältömarkkinointia sekä some-mainontaa. Kuplilta saat kaiken, mitä digimarkkinointiisi ja näkyvyytesi kasvattamiseen tarvitset!

Mari Orpana

Mari Orpana
Mari on markkinoinnin KTM, monitoiminainen, joka saa asioita tapahtumaan.
Hän suunnittelee, opettelee, tekee ja kokeilee aina yhtä suurella innolla, milloin
betonilamppukurssilla, ja milloin WordPressin koodinpätkiä tutkien.
mari.orpana@kupli.fi
+358 40 480 3882

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi:


Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: