Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Allekirjoitan tämän vanhan viisauden edelleen – suunnittelu on kaiken pohja. Tämä pätee monelle elämän osa-alueeseen, eikä markkinointi ole poikkeus. Me Kuplilla painotamme aina suunnittelun merkitystä: tekeminenkin on huomattavasti helpompaa, kun tietää mitä tekee ja miksi.

Suunnitelma on oltava aina

Parhaat tulokset saavutetaan ja selkeintä tekeminen on silloin, kun markkinointisuunnitelma pohjautuu strategiaan, ja myös käytännön sisältösuunnitelma eli sisältökalenteri on loppuun asti mietitty. Silloin ollaan rauhassa mietitty, miksi mitäkin tehdään ja mitä tapahtuu milloin. Suunniteltu tekeminen on aina järkevää ja mietittyä tekemistä.

Silti aina välillä voi olla syytä poiketa suunnitellusta.

Milloin suunnitelmasta voi poiketa?

Elämä on välillä yllättävää. Esimerkiksi vuoden takainen pandemia yllätti kaikki ja laittoi lähes kaikissa yrityksissä valmiin suunnitelman uusiksi tai ainakin suunnitelmaa modifoitiin rankalla kädellä. Huomattiin, että poikkeustilanteessa ei voida edetä normaalin suunnitelman mukaisesti.

Aina ei (onneksi) tarvitse tapahtua näin dramaattisia asioita, jotta suunnitelmaa kannattaa muuttaa. Esimerkiksi tietyt muutokset yrityksen toimintaympäristössä voivat olla syy rukata koko suunnitelma uusiksi. Lisäksi pienempi suunnitelman muokkaaminen pitäisi olla arkipäivää kaikkialla: ajankohtaisiin asioihin tarttuminen kannattaa aina silloin, kun se sopii yrityksen viestintään muutoin. Ajankohtaisuuksiin tarttuminen antaa aikaa seuraavan kuvan organisaatiosta. Tällöin viestiminen on todella sidottuna aikaan, eikä tällaisia julkaisuja voi lykätä tapahtumaan joskus parin kuukauden päästä. Jos haluaa reagoida johonkin yrityksen näköisellä tavalla, tulee se tehdä heti. Ja rukata mahdollisesti muuta suunnitelmaa sopeutumaan tähän.

Ajankohtaisuuksiin tarttuminen vaatii organisaatiolta ajan seuraamista ja asioiden yhdistelyä. Voisiko tämän asian sitoa meidän markkinointiimme tai viestintäämme jollain tapaa?

Suunnittelu ei ikinä ole turhaa

Suunnittelu ei ole koskaan turhaa, niin markkinoinnissa kuin muussakaan elämässä. Monelta jäi koronan takia esimerkiksi hyvin suunnitellut matkat toteuttamatta, mutta onneksi kyseiset matkat voi mitä luultavimmin toteuttaa myöhemmin, jolloin suunnittelu ei ole mennyt hukkaan.

Sama pätee markkinointiin ja esimerkiksi sisältöihin. Voi harmittaa, jos jokin hyvä julkaisu pyyhkäistään pois kalenterista sen takia, että suunnitelmaa on muutettu, mutta suurinta osaa sisällöistä voi käyttää myöhemminkin. Ehkä hieman modifoituina, mutta kuitenkin.

Ilman suunnittelua markkinoinnin tekeminen on sohimista silloin tällöin minne sattuu. Suunnitelma on aina oltava, mutta sopivissa väleissä sitä on oltava valmis muuttamaan.

Kaipaatko sparrausapua markkinoinnin suunnitteluun? Ota yhteyttä!

Suvi Asikainen

Suvi Asikainen
Strategia ja myynti
suvi.asikainen@kupli.fi
+358 40 584 6080

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi: