Voisiko tekoäly hoitaa tulevaisuudessa markkinoinnin kokonaan?

Blogikirjoituksen kuva on luotu DALL·E 2:lla.

Keskustelin hiljattain asiakkaamme kanssa siitä, voisiko teköäly hoitaa tulevaisuudessa markkinoinnin kokonaan. Heillä oli sisäisesti heitetty ajatus ilmaan siitä, että markkinointi hoituisi tekoälyn avulla tulevaisuudessa kokonaan.

Ajatus siitä, että tekoäly voisi hoitaa markkinoinnin jatkossa kokonaan on äärimmäisen kiinnostava, joskaan ei vielä mahdollinen. Mutta voisiko se tulevaisuudessa olla?

Koko ajan tulee nimittäin yhä enemmissä määrin vastaan esimerkkejä siitä, kuinka voimme hyödyntää tekoälyä. Erityisesti esimerkkejä on siitä, mitä markkinoinnin tekemisen prosesseja tai osia prosesseista, joita on aiemmin tehty manuaalisesti, voidaan hoitaa jo nyt tekoälyllä.

Kaalimadon radiospotin tuotanto tekoälyllä

Erityisesti sisällöntuotantoon liittyvät esimerkit kiinnostavat itseäni ja Markkinointiuutisissa uutisoitiinkin 15.5. ”Kaalimadolle radiomainos tekoälyllä”, jossa kerrottiin, että radiomainos oli tuotettu tekoälyllä. Ajankohtaiseen viisuaiheeseen haluttiin tarttua nopeasti ja spotti saatiin tuotettua kuudessa tunnissa idean syntymisen jälkeen. ”Kun idea ja faktat olivat selvillä, syötin tekoälylle tiettyjä avainsanoja ja pyysin tekemään ehdotuksia radiomainoksesta”, Renny Järvinen kertoi prosessista.

Tässä esimerkissä spotin tuotanto oli saatu siis hoidettua tehokkaasti tekoälyn avulla, prosessin alkupää eli kampanjan ideat ja faktat olivat vielä toistaiseksi ihmisten kehittämiä.

Mitä prosessin osia voidaan hoitaa tekoälyn avustuksella?

Jos karkeasti jakaa markkinointikampanjan rakentamisen vaiheisiin, ne voisivat näyttää esimerkiksi tältä, ja toki jokaiseen osioon kuuluu paljon alavaiheita:

  1. Suunnittelu
  2. Tuotanto
  3. Lanseeraus
  4. Analysointi
  5. Optimointi

Jo se, että ymmärrämme omat tai asiakkaamme markkinoinnin prosessit ja päävaiheiden alavaiheet, päästään jo askel eteenpäin siinä, että voimme hyödyntää tekoälyä niissä kohdissa prosesseja, joissa se on tehokasta ja järkevää. Ja nyt aluksi, vaikka tekoälyn hyödyntäminen ei olisikaan kovin tehokasta ja järkevää, on kiinnostavaa kokeilla mihin kohtiin prosesseja tekoälyllä voidaan päästä kiinni ja löytää sitä kautta lisäarvoa ja tekijöitä, joita voidaan hyödyntää tulevaisuudessa. Eli vaikka aluksi asiat vievät enemmän aikaa, opimme uusia toimintamalleja, jotka tulevaisuudessa voivat olla todella arvokkaita myös resurssinäkökulmasta.

Mutta missä vaiheessa tekoäly voi hoitaa kokonaan esimerkiksi markkinoinnin kampanjan luomisen prosessin eikä käytännössä ihmistä tarvita enää missään tai vain harvassa prosessin vaiheessa? Tätä jäämme odottamaan. Mutta sitä ennen on kiinnostavaa nähdä esimerkkejä ja lähteä kokeilemaan missä osissa prosesseja tekoälyä voidaan ylipäätään hyödyntää. Ja minkälaisia hyötyjä saamme jo siitä, että osa prosessista saadaan tekoälyn hoitoon?

Mari Orpana

Mari Orpana
mari.orpana@kupli.fi
+358 40 480 3882

Tilaa Kuplin uutiskirje suoraan sähköpostiisi: