Kuplin kesäsarjassa tutustutaan Suomessa nousussa oleviin, vielä hieman tuntemattomampiin sosiaalisen median kanaviin.

Yubo on kavereiden etsimiseen tarkoitettu sovellus. Sovellus on suunnattu nuorille, ja sen toimintaperiaate on samanlainen kuin Tinderissä. Kaveriksi pyrkivä hyväksytään swaippaamalla vasemmalle tai hylätään swaippaamalla oikealle.

Mikä on Yubo?

Yubo on julkaistu Ranskassa vuonna 2015 ensin nimellä Yellow, ja sen perusideana on saada uusia kavereita. Yubo on suunniteltu nuorille, 13–25-vuotiaille. Sovelluksessa alaikäiset voivat viestiä siellä keskenään, samoin täysi-ikäiset keskenään, ikäryhmät on siis erotettu toisistaan.

Kavereita voi etsiä asettamalla tietyn säteen omasta olinpaikastaan, myös näytettävien käyttäjien ikähaarukan voi määritellä itse edellä mainittujen rajoitusten sisällä. Alueeksi voi laittaa halutessaan koko maailman tai vain lähialueen.

Yubossa valitaan profiili, jonka kaveriksi halutaan. Kaveriksi pyrkivät hyväksytään swaippaamalla, samalla tavalla kuin Tinderissä. Yubon toimintaperiaate muutenkin hyvin samantyylinen Tinderin kanssa. Jos molemmat osapuolet ovat päättäneet ryhtyä toistensa kaveriksi, voidaan aloittaa keskustelu sovelluksen kautta.

Yubossa tehdään paljon livevideoita, joita muut käyttäjät voivat katsella. Livevideoita voi seurata kuka tahansa sovelluksen käyttäjä.

Hyvät ja huonot puolet

Yubossa on niin hyviä kuin huonoakin puolia.

+ kavereiden saaminen
+ erimaalaisiin ihmisiin tutustuminen
+ rajattu pelkästään nuorille

– henkilöllisyyttä tai ikää ei automaattisesti varmisteta, joten kuka vain voi käyttää sovellusta
– mm. edellisestä kohdasta kumpuavat väärinkäytökset
– ulkonäköön perustuva sovellus

Alaikäisten kannattaisi käyttää sovellusta aikuisten valvonnassa, vastuu nuoren toiminnasta on lopulta aina huoltajalla. Kannattaa lukea esim. Ylen keräämät poliisin kuusi vinkkiä nuorille sosiaalisen median käyttäjille ja pitää ne mielessä erilaisissa verkostoissa liikkuessa.

Yuboon voi tutustua tarkemmin sen omilla verkkosivuilla.

Kupli on strateginen ja aikaansaava markkinointitoimisto. Tutustu palveluihimme tarkemmin!

Tilaa kooste kuukauden parhaista blogiteksteistä suoraan sähköpostiisi: